Uusi opiskelija

2015

Hei sinä uusi opiskelija eli fuksi!

Lue huolella alla oleva tuutorikirje. Siihen on kerätty kaikki, mitä sinun on syytä tietää ennen opintojesi alkua. Sivun loppupuolella on fuksisanasto, johon kannattaa myös tutustua. Kannattaa myös liittyä heti fuksien omaan facebook-ryhmään!


Tuutorikirje

Moi! Olen Jenna ja toinen teidän ruotsin kielen tuutoreista. Olen kotoisin täältä Joensuun alueelta, joten kaupunki on tuttu! Olen nyt 20-vuotias ja aloitan tulevana syksynä toisen opiskeluvuoteni. Opiskelen nyt pääaineena ruotsia ja varsinaista sivuainetta en ole vielä päättänyt, mutta olen käynyt mm. kielikeskuksen kursseja. Eka opiskeluvuosi meni tosi nopeasti ja hauskaa oli!

Hejsan! Nimeni on Hannele ja olen toinen teidän tuutoreistanne. Ikää minulla on 20 vuotta ja olen lähtöisin Joensuusta – hyvin tuttu kaupunki siis myös minulle! Pääaineenani opiskelen ruotsin kieltä ja sivuaineena saksan kieltä ja kulttuuria, tulevaisuudessa myös toivottavasti aineenopettajan pedagogisia opintoja. Olen viihtynyt kaikin puolin varsin hyvin, ja ensimmäisestä opiskeluvuodesta jäi mieleen pelkkiä hyviä muistoja!

Onnittelemme teitä opiskelupaikan johdosta – lämpimästi tervetuloa joukkoomme Itä-Suomen yliopistoon Joensuun kampukselle! Tässä muutamia asioita, jotka tulisi hoitaa kuntoon ennen lukuvuoden alkua:
- Opiskelupaikan vastaanottaminen
- Yliopistoon ilmoittautuminen
- Tunnusten hankkiminen mm. opiskelijasähköpostiin
- Asunnon hakeminen (Joensuun Elli välittää opiskelija-asuntoja)
- Opintotuen ja asumislisän hakeminen (KELA)
- Opiskelijakortin tilaaminen

Mahdollisia sivuainevalintoja kannattaa alkaa miettiä hyvissä ajoin. Yliopiston sivuilta löydätte lisätietoa sivuainemahdollisuuksista (http://www.uef.fi/opiskelu/sivuaineopinnot1) ja myös meiltä tai amanuenssi Minna Surakalta voi kysyä. Sivuaineita voi valita myös muista tiedekunnista.

Ensimmäinen yliopistoviikkonne alkaa torstaina 1.9.2016 klo 9.00, mutta kokoonnutaan klo 8.30 alkukivillä Carelia-rakennuksen edessä. Huomaatte meidät keltaisista haalareista ja ruotsin lipusta! Ensimmäisenä päivänä tutustutte mm. ruotsin kielen opettajiin ja kampusalueeseen.

Meihin saa ottaa yhteyttä niin kesän kuin syksynkin aikana, jos teille tulee jotakin kysyttävää!
Jenna Puustinen: jenna.puustinen@luukku.com, 040 7038663
Hannele Tirkkonen: hanneletirkkonen@hotmail.com, 050 3238733

Luomme teille fukseille myös Facebook-ryhmän, jonka löydätte nimellä Itä-Suomen yliopiston ruotsin fuksit 2016. Jos ryhmä ei meinaa löytyä, ottakaa ihmeessä yhteyttä!

Tässä vielä muutamia hyödyllisiä osoitteita:
- Hätämajoitus: housing@uef.fi
- Opintotukiasiat: opintotuki@uef.fi

Huippua, että olette päättäneet tulla tänne opiskelemaan ruotsin kieltä! Odotamme teidän näkemistä jo innolla! Vi ses på hösten! ☺ 

Med vänliga hälsningar, Jenna och Hannele



Fuksisanasto

Ablaut - Saksan kielen opiskelijoiden ainejärjestö


Ainejärjestö - Ainejärjestöjen tarkoituksena on yhdistää saman oppiaineen tai alan opiskelijoita, ajaa heidän etujaan sekä järjestää toimintaa.



Akateeminen vapaus - Olet oman itsesi herra! Et tarvitse poissaolotodistukseen äidin tai iskän allekirjoitusta. Ainoastaan KELA hieman vahtaa opintopistesaldoasi.



Akateeminen vartti - Tunnit alkavat useimmiten vartin yli. Klo 12 onkin siis klo 12.15.


Amanuenssi - Opintojen ohjaaja ja järjestelijä. Vieraiden kielten opiskelijoilla Minna Surakka ja Risto Helén.

Appro - Ryyppyjuhla, jossa testataan mies- ja naiskuntoa juomalla, syömällä sekä laulamalla. Ideana on kiertää baareja ja kerätä kisapassiin leimoja. Palkkana haalarimerkki ja darra. Esim. Joensuun 8-Appro.

ATK - Agoran yläkäytävältä löydät tietokoneluokat. Tulostuskiintiö on jokaisella opiskelijalla 400 sivua/lukuvuosi, luulisi riittävän..

Baarit - Amarillo, Bar Play, Bepop ja Bepop street, Club Joensuu, Fever, Gloria, Ilona (säpäköitä opiskelijabileitä), Jet Set, Kerubi (keikkoja ja kaupungin paras indiedisko), LaBarre, Mikko (opiskelijaystävälliset hinnat), 60s Palaver (kodikas, laaja olutvalikoima), Night, Takatasku = Takis, Teatteriklubi... Ja nämä siis pelkästään keskustassa... 

Dekaani - Tiedekunnan pomo. Johtaa ja valvoo tiedekunnan toimintaa.

Ekskursio - Reissu, joka järjestetään yleensä toiselle paikkakunnalle. Ohjelmassa (ravitsemusalan) yrityksiin ja toisen alan opiskelijoihin tutustumista. Esim. Yo-kunnan järjestämä SawoKarjala-ekskursio.

Fuksi - SINÄ! Eli ensimmäisen vuoden opiskelija. (n00b, keltanokka)

Fuksiaiset - Tapahtuma, jossa sinut vihitään osaksi akateemista tiedeyhteisöä.

Gradu - Pro Gradu-tutkielma, jonka tekemistä harjoitellaan jo kandidaatintutkielmassa.

Godis - Ruotsin kielen opiskelijoiden ainejärjestö

Haalarit - Opiskelijan oma "univormu"; käytetään bileissä, ekskursioissa ja erinäisissä tapahtumissa. Haalareihin voi kiinnittää haalarimerkkejä, pinssejä jne. Haalareiden väristä tunnistaa ainejärjestön. Godiksen haalarit ovat keltaiset.

HOPS - Henkilökohtainen opintosuunnitelma, johon tulet hajoamaan.

Humanisti - Yhteisnimitys erinäköisille, -kokoisille, -hajuisille ja -värisille Humpalla opiskeleville.

Iskra - Venäjän kielen opiskelijoiden ainejärjestö

ISYY - Itä-Suomen Yliopiston Ylioppilaskunta

Kaupunkisuunnistus - Jokasyksyinen, poikkitieteellinen huippuhauska tapahtuma, jossa fuksit tutustutetaan kaupunkiin.

Lingtwisti - Kääntäjäopiskelijoiden ainejärjestö

Oodi - Weboodin kautta voit sähköisesti seurata kaikkea opintoihisi liittyvää. Oodissa ilmoittaudutaan kursseille ja tentteihin. Sieltä näet myös opintosuorituksesi.

Opintopiste - Opintopisteet kertovat kurssin laajuuden. 1 opintopiste vastaa noin 27 tunnin työmäärää. Opintopisteitä pääset laskemaan viimeistään viimeistään ensi syksynä, kun KELA lähestyy sinua ystävällisellä kirjeellä...

Periodi - Yliopistossa lukuvuosi jakautuu neljään opetusperiodiin.

Pruju - Nippu papereita, joihin luentojen asiat on koottu yleensä suoraan luentokalvoista. Prujuja tuskin tulet enää näkemään paperisessa muodossa...

Sitsit - Akateemiset pöytäjuhlat. Syödään, juodaan ja lauletaan juomalauluja. Laulaminen on usein pääosassa! Yleensä sitseillä pukeudutaan astetta erilaisemmin kuin arkena, esimerkiksi jonkun tietyn teeman mukaisesti.

Tutor - Tutor eli tuutori on henkilö, jonka puoleen voi huoletta kääntyä opiskeluun ja vapaa-aikaan liittyvien pulmien kanssa. Tuutori auttaa opiskelun alkuvaiheessa käytännön asioissa sekä näyttää kaikki tärkeät (ja vähemmän tärkeät) paikat. Tuutori on olemassa juuri sinua varten! Kysy rohkeasti, tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan!

Uljas - Itä-Suomen Yliopiston ylioppilaslehti, joka ilmestyy n. kolmen viikon välein.

Vuosijuhlat = Vujut - Hienoakin hienompi juhlapäivä, jolloin juhlistetaan järjestön vuosipäivää. Kyseessä hienot iltapukujuhlat, joissa kuullaan juhlapuheita, nostellaan maljoja sekä tietenkin lauletaan. Ennen kaikkea nautitaan hyvästä seurasta!

Wappu - Kestää humanisteillakin ainakin viikon! Torson ja Alkukivien lakitukset kulkueineen, fuksikaste, piknikkejä Ilosaaressa, paljon häröilyä haalareissa...


Weboodi - ks. Oodi



YTHS - Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Tuo sairastelevien opiskelijoiden pelastaja. Muista hyödyntää ilmainen terveys- ja hammastarkastus!




Tärkeitä paikkoja


Agora = Humppa = Humis - Kaikkien kieltenopiskelijoiden opinahjo ja koti. 

Alkukivet - Mustat mötikät Carelian edessä, kuvaavat kampuksen syntyä. Kohtaamispaikka, lakitetaan Wappuna.

Aurora - Opiskelupalvelut, jonne ilmoittaudut läsnäolevaksi ensimmäisen viikon aikana. KELA:n toimipiste. Kahvila Aura. Kielikeskus, jossa suoritat mm. pakolliset kieliopinnot. YTHS.

Carelia = Carre, Cartsa - Amican ravintola, josta saat KELA:n ateriatuen (lounas vain 2,45 e!). Konserttisali, jossa pidetään yleisiä tenttejä. Kirjasto, jokaisen opiskelijan paras ystävä tenttien alla. Kirjastosta löydät myös tietokoneita.

Kahvila Vienola - Humpan (ks. Agora) sydän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti